Kelloliike Tuomo Kankare Ky - jo vuodesta 1926

Historia

Kelloliike on perustettu Säkylään vuonna 1926, perustajana oli Tuomo Kankareen isoisä Väinö Mäkelä, joka oli saanut kellosepän opit vanhemmalta veljeltään. Liikkeen ensimmäinen nimi oli Kellosepänliike Väinö Mäkelä. Väinö Mäkelä oli tehnyt jo aiemmin kellosepän töitä Helsingissä vuosina 1914-1917, mutta rakennettuaan asuintalon ja sen yhteyteen liiketilan, lasketaan kelloliikkeen historian alkaneen.

Vuonna 1943 avioitui maanviljelijän poika Jorma Kankare Mäkelän tyttären kanssa, ja sodan jälkeen appi alkoi opettaa vävyään kellosepän ammattiin. Väinö Mäkelä myi liikkeen vävylleen ja tyttärelleen 1963, jolloin nimi muuttui muotoon T:mi Kelloliike Mäkelä.

Jorma Kankareen poika Tuomo aloitti opinnot Kelloseppäkoulussa 1966. Toki hän "kellojen keskelle" syntyneenä oli pienestä pitäen auttanut isäänsä ja isoisäänsä kellojen korjaustöissä. Työnteon liikkeessä Tuomo aloitti 1969, ja äitinsä kuoltua 1974 Tuomo tuli osakkaaksi perintöosuudellaan liikkeeseen. Silloin muuttui yhtiömuoto ja nimeksi tuli Kelloliike J&T Kankare Ky.

Vuosien varrella omistusosuutta muutettiin isän ja pojan kesken, ja vuonna 1981 Tuomo omisti 3/4 yhdessä vaimonsa Marjatan kanssa. Toukokuussa 1990 siirtyi viimeinen osuus yhtiöstä seuraavalle polvelle. Nimi vaihtui Kelloliike Tuomo Kankare Ky:ksi, ja Jorma Kankare jatkoi äänettömänä yhtiömiehenä ottaen ns. pehmeän laskun eläkepäivilleen.

Vuonna 1991 liike muutti Säkylän keskustassa sijaitsevaan liikekeskukseen.

1996 Jorma Kankareen kuoltua perikunta myi hänen äänettömän osuutensa Marjatta ja Kristiina Kankareelle, Kristiina on Tuomon ja Marjatan tytär. Kristiina valmistui kellosepäksi 1998. Kristiinan poikaystävä Miika Sandberg tuli samaan aikaan yritykseen töihin. Miika oli liikkeessä töissä 1998-2006, kunnes pariskunta erosi ja Miika perusti oman pajan Poriin. Kristiina on yrityksessä neljännen polven edustaja, mutta Säkylän historian mukaan Väinö Mäkelän isä ja isoisä olivat myös kellonkorjaajia, joten polvia voidaan laskea olevan kuusi.